Ikäkriisi, mikä kriisi?

Pariisiin, baby! Työkiireet on pidätelleet Jenny-parkaa jo ties kuinka kauan ja edellisestä kunnon ulkomaanmatkasta alkoi olla ennätyspitkä aika; niinpä buukkasin itseni käväisemään Ranskanmaalla. Tiukat ohjelmat - ja odotukset - reissun suhteen: klubbailua ja kulttuuria, ravintoloita ja romantiikkaa, shoppailua ja shampanjaa. Matkaseurueeni olettaa myös minulta ehdottoman kisakunnon: vaikka kaikki yöt valvotaan ja riekutaan Pariisiin yössä, ollaan aamuvarhain jo pirteinä kulmakuppilassa kroisantteja mussuttamassa, valmiina ampaisemaan museoihin tai ostoskaduille. Kakskyt vee tää oli vielä itsestäänselvyys, mutta kovaa kolmosta lähenteltäessä pakko myöntää, että skippaisin aikaiset aamuherätykset aina kun se on mahdollista, sikäli ilta on venynyt. Mutta, “skippaisin” on eri asia kuin “skippaan”! Jenny ei pienestä pökerry, vaan sisseilee sisulla yhden Pariisinmatkan, vaikka palaisi kotiin täysin riekaleina. Joku voisi kysyä, mikä tarkoitus on matkalla, josta palaa entistä väsyneempänä takaisin. Niin, eihän se mikään rentoutusloma sanan todellisessa merkityksessä ole, mutta.. on se kaikki sen arvoista! Miksi surffaajat ottavat riskin päätyä haiden hampaisiin? Koska veri vetää aaltoihin, eikä elämä tuntuisi samalta ilman surffausta. Koska elämä ei saa maistua pelkältä kaurapuurolta, vaan mukana on pakko olla ripaus tervettä hulluutta.

Kolmekymppiset koputtelee tosiaan ovea: ensi kuussa ei voi enää sanoa olevansa “twenty-something”. Ei mulla kyllä mitään ahdistusta ole. Jos tässä oli kolmenkympin kriisi niin helpolla päästiin. Iisi biisi, mikä ihmeen kriisi! Jos sanoin aiemmin, että kakskyt veenä oli itsestäänselvempää yhdistää juhliminen ja aamulla skarppina asioiden hoitaminen, niin ei se asioiden hoitaminen kyllä väliin jää tätäkään nykyä. Nyt on vaan pakko ottaa käyttöön parit kikka kolmoset. Jos silloin ei ollut mustia renkaita silmien ympärillä valvotun yön todisteena, nyt on. Ongelman ratkaisee valokynän ohella isojen ja tummien aurinkolasien käyttö - eipähän kukaan voi kommentoida panda-pärstää! Kun taas kupliva verestä haihtuu niin hilpeys krapulaksi vaihtuu: siispä paras konsti on nauttia sivistynyt brunssijuoma tilanteen tasaamiseksi. Näinhän ei kakskymppisenä tarvinnut, tai edes oikein tohtinut, tehdä. Kolmekymppisenä voin tehdä ihan mitä huvittaa. Suhteeni alkoholiin on kaikinpuolin kunnossa, joten jos lomapäiväni nähtävyyksiä katsellen on dramaattisesti uuvuttavampi pelkkää appelsiinimehua aamiaiseksi juotuani, tilaan mielummin Mimosan. Hätä keinot keksii ja tässä iässä on joskus otettava käyttöön järeät aseet. Pääasia, että pysyy liikkeessä ja tuntee elävänsä. Veikkaan, että kolmas vuosikymmen kuumottelee niitä, jotka pelkäävät a. vanhenemista, hidastumista, paikoilleen jämähtämistä ja tylsistymistä b. sitä, että täytyy luopua jostain c. sitä, ettei ole saavuttanut jotain, mitä luuli kolmeenkymppiin mennessä saavuttavansa. Well guess what. Hidastua ja tylsistyä ei ole pakko, eikä kukaan näkymätön taho pakota sinua mistään luopumaan. Sehän on koko aikuisuuden juju: kukaan muu ei määrää, voit muokata elämästäsi juuri sellaista kuin haluat. Ja mitä saavutuksiin tulee, niin varsinkaan kolmosen kohdalla mikään ei ole vielä liian myöhäistä. Mars saavuttamaan vaan niitä asioita, joita kokee itselleen tärkeiksi. Mä en ole kovinkaan saavutuskeskeinen ihminen. Kunhan on terveys, ihania ihmisiä ympärillä ja mahdollisuus toteuttaa itseään, on mielestäni saavuttanut jo ihan tarpeeksi.

Kohta kolkytvee-maljoja kohotellen,

Jenny Woo