Unelmien poikamies ja liero lisko

It's amore! Jenny on nyt - korviaan myöten ja kautta kiven ja kannon - rakastunut. Syvä huokaus. Kyyninen realistiminä kehottaa painamaan jarrua, romanttinen idealistiminä leijailee pinkeissä pilvissä. Kultainen keskitie on niin kamalan tylsä. Toisaalta voisin kerrankin oppia jotain ja antaa historian olla toistamatta itseään hyvin alkaneiden suhteiden pilaamisessa. Miten nainen yleensä mokaa? Joko ottamalla liian lugnisti ja pelailemalla liian pitkään, jolloin sitoutumisvaiheeseen ei koskaan tulla ja rakastunut mies loukkaantuu ja luovuttaa – tai sitten vaatimalla liian paljon, liian pian. Ei puhuta hääkirkoista tokilla treffeillä, eihän? Ehkä sitä kultaista keskitietä kutsutaan kultaiseksi koska se on kullanarvoinen, paras käppäillä sitä vaan ja välttää ääripäitä.

En haluaisi ajatella, että tämän täydellisen paketin tapaaminen liittyisi mitenkään siihen, että ens kuussa kolahtaa se kolkyt. Etsinkö tiedostamattani miestä bileisiini, onko ajatus taas yksistä synttäreistä sinkkuna jotenkin kielteinen? Katin villat. Ensinnäkin: se on täyttä sattumaa, milloin ihmiset toisiaan kohtaavat. Jotkut löytävät elämänsä miehen - tai naisen - jo teini-iässä, toiset keski-iässä, jotkut varmaan vasta eläkkeellä! Arpapeliähän se on; keihin sattuu törmäämään ja milloin missäkin elämänvaiheessa. Jos tämä herra X nyt vaikka tulisikin jäädäkseen, niin ilkeämielisten ja -kielisten on turha nähdä mitään kytköksiä kolkyt vee – kriiseihin tai bileisiin tai mihinkään muuhunkaan epäolennaiseen. Hän on loistava ja sillä selvä.

Nimeä en paljasta, mutta kuvailen hieman. Pitkä, komea, hauska, älykäs, kiltti, rehellinen, kohtelias, kunnianhimoinen, lahjakas..jatkanko listaa? Fyysinen kemia toimii liiankin hyvin, huumorintaju ja elämänarvot ovat kuin kopio omastani. Entäs sitten ne huonot puolet? Itse tyypistä en sinänsä ole vielä löytänyt merkittäviä vikoja, mutta yksi turha tekijä on olemassa: sen paras ystävä on aivan hirveä tapaus. En viitsisi mieltää unelmieni miestä pakettidiilinä tämän ihmisjätteen kanssa, mutten tahtoisi särkeä miehen sydäntäkään heti alkumetreillä kertomalla tälle, että hänen arvossa pitämänsä ihminen on täysin epäluotettava kiero: valehtelija, kateellinen panettelija, joka myöskin haukkuu jopa ihanaa miesystävääni mitä törkeäsisältöisimmin tavoin. Bonuksena tämä “hurmuri” on vieläpä häikäilemätön opportunisti, äärimmäisen saita ja ahne – ja jopa jäänyt kiinni varastelusta. Tuollaistako hampuusia katselisin sitten alttarilla mieheni bestmaninä? Ei tuu kesää!

Mutta muistikirjaan Jenny: ei enää näitä hääkuvitelmia vasta kahden viikon tapailun jälkeen. Ainakaan ääneen tai blogiin. Hiljaa hyvä tulee ja maltti on valttia. Ja ehkä se yksi piikki lihassani menee, koska herra X itse on niin fantastinen. Olihan yhdellä exällänikin himassa lemmikkinä halvatun iso ja inhottava sisilisko, ei sekään suhde siihen liskoon kaatunut.

Tylsin aika vuodesta säiden puolesta, mutta sentimentaalisin aika vuodesta niille, joilla on joku jonka kanssa viettää iltoja kynttilöiden luodessa tunnelmaa neljän seinän sisällä. Ja toki välillä pitää päästä radallekin, ettei kaadu ne neljä sentimentaalista seinää päälle.

Love,

Jenny Woo

Ikäkriisi, mikä kriisi?

Pariisiin, baby! Työkiireet on pidätelleet Jenny-parkaa jo ties kuinka kauan ja edellisestä kunnon ulkomaanmatkasta alkoi olla ennätyspitkä aika; niinpä buukkasin itseni käväisemään Ranskanmaalla. Tiukat ohjelmat - ja odotukset - reissun suhteen: klubbailua ja kulttuuria, ravintoloita ja romantiikkaa, shoppailua ja shampanjaa. Matkaseurueeni olettaa myös minulta ehdottoman kisakunnon: vaikka kaikki yöt valvotaan ja riekutaan Pariisiin yössä, ollaan aamuvarhain jo pirteinä kulmakuppilassa kroisantteja mussuttamassa, valmiina ampaisemaan museoihin tai ostoskaduille. Kakskyt vee tää oli vielä itsestäänselvyys, mutta kovaa kolmosta lähenteltäessä pakko myöntää, että skippaisin aikaiset aamuherätykset aina kun se on mahdollista, sikäli ilta on venynyt. Mutta, “skippaisin” on eri asia kuin “skippaan”! Jenny ei pienestä pökerry, vaan sisseilee sisulla yhden Pariisinmatkan, vaikka palaisi kotiin täysin riekaleina. Joku voisi kysyä, mikä tarkoitus on matkalla, josta palaa entistä väsyneempänä takaisin. Niin, eihän se mikään rentoutusloma sanan todellisessa merkityksessä ole, mutta.. on se kaikki sen arvoista! Miksi surffaajat ottavat riskin päätyä haiden hampaisiin? Koska veri vetää aaltoihin, eikä elämä tuntuisi samalta ilman surffausta. Koska elämä ei saa maistua pelkältä kaurapuurolta, vaan mukana on pakko olla ripaus tervettä hulluutta.

Kolmekymppiset koputtelee tosiaan ovea: ensi kuussa ei voi enää sanoa olevansa “twenty-something”. Ei mulla kyllä mitään ahdistusta ole. Jos tässä oli kolmenkympin kriisi niin helpolla päästiin. Iisi biisi, mikä ihmeen kriisi! Jos sanoin aiemmin, että kakskyt veenä oli itsestäänselvempää yhdistää juhliminen ja aamulla skarppina asioiden hoitaminen, niin ei se asioiden hoitaminen kyllä väliin jää tätäkään nykyä. Nyt on vaan pakko ottaa käyttöön parit kikka kolmoset. Jos silloin ei ollut mustia renkaita silmien ympärillä valvotun yön todisteena, nyt on. Ongelman ratkaisee valokynän ohella isojen ja tummien aurinkolasien käyttö - eipähän kukaan voi kommentoida panda-pärstää! Kun taas kupliva verestä haihtuu niin hilpeys krapulaksi vaihtuu: siispä paras konsti on nauttia sivistynyt brunssijuoma tilanteen tasaamiseksi. Näinhän ei kakskymppisenä tarvinnut, tai edes oikein tohtinut, tehdä. Kolmekymppisenä voin tehdä ihan mitä huvittaa. Suhteeni alkoholiin on kaikinpuolin kunnossa, joten jos lomapäiväni nähtävyyksiä katsellen on dramaattisesti uuvuttavampi pelkkää appelsiinimehua aamiaiseksi juotuani, tilaan mielummin Mimosan. Hätä keinot keksii ja tässä iässä on joskus otettava käyttöön järeät aseet. Pääasia, että pysyy liikkeessä ja tuntee elävänsä. Veikkaan, että kolmas vuosikymmen kuumottelee niitä, jotka pelkäävät a. vanhenemista, hidastumista, paikoilleen jämähtämistä ja tylsistymistä b. sitä, että täytyy luopua jostain c. sitä, ettei ole saavuttanut jotain, mitä luuli kolmeenkymppiin mennessä saavuttavansa. Well guess what. Hidastua ja tylsistyä ei ole pakko, eikä kukaan näkymätön taho pakota sinua mistään luopumaan. Sehän on koko aikuisuuden juju: kukaan muu ei määrää, voit muokata elämästäsi juuri sellaista kuin haluat. Ja mitä saavutuksiin tulee, niin varsinkaan kolmosen kohdalla mikään ei ole vielä liian myöhäistä. Mars saavuttamaan vaan niitä asioita, joita kokee itselleen tärkeiksi. Mä en ole kovinkaan saavutuskeskeinen ihminen. Kunhan on terveys, ihania ihmisiä ympärillä ja mahdollisuus toteuttaa itseään, on mielestäni saavuttanut jo ihan tarpeeksi.

Kohta kolkytvee-maljoja kohotellen,

Jenny Woo