Akvavitinkatkuisia ajatuksia

Maailman kaunein ääni on tietenkin samppapullon auki poksahtaminen. Joku väitti, että vastasyntyneen ensikiljaisu olisi vielä maagisempi, mutta tämä lienee makuasia. Tai no joo, ehkä se jälkimmäinen on koskettavampi, mutta kuplivabotlan poksahdus on taatusti rentouttavampi. Elämän ja elämisen ihanuudesta kertoo kumpikin ääni. Jos ikinä synnyttäisin, pitäis kyllä olla Dompat jäissä valmiina siitä selvittyäni.

Elokuu starttasi, mahtava meno jatkuu vaan. Rapusesonki on tietenkin alkanut ja nyt on kekkereissä rampattava kyllästymiseen saakka. Syyskuun loppuun mennessä mä alan varmaankin muistuttamaan yhtä isoa hiton rapua. Mutta että on hauskaa..helan går!

Vihdoinkin Madonna Suomessa, tätä ei todellakaan voi missata! Britney oli ookoo esileikki ja Madonna toimii itse aktina. Odotukset on kohtalaisen korkeat, daami saa luvan lunastaa ne! Ainoa varsinainen skeptisyys häppeningiin liittyen sijoittuu turvajärjestelyihin ja hätätilanteiden händläämiseen. Suomalaiset on vielä niin lapsenkengissä tän kokoluokan tapahtumien järjestämisessä; toivotaan, ettei meininki tuu muistuttamaan Pamplonan härkäjuoksuja. Ehkä lippujen suurehko hinta rajoittaa asiakaskunnan edustusta tietyssä määrin eli karkeasti yleistettynä voitaisiin varmaankin olettaa “kypsempää” yleisöä ja täten kypsempää käytöstäkin. Nähtäväksi jää.

Viime viikolla tapahtui jotain todella erikoista. Mun keskiviikkobileissä joku kundi tuli höpöttelemään tyylillä jonka mukaan tuntisimme toisemme jostakin. Koska en kehdannut arroganttis-narsistisen vaikutelman antamisen pelossa kysyä, mitä kautta oikein mahdamme olla tuttavia, pistin klassisesti kaverin hoitamaan homman. “Mitä kautta sä tunnetkaan Jennyn?” oli viaton cocktailkutsukysymys, johon olisi voinut vastata “Yhteisiä ystäviä” tai “Vuosien takaa – en edes muista enää mitä kautta”, mutta sen sijaan herra Raadollinen Rehellisyys lausui: “Ne oli yhet kuumat hotellijatkot joskus Madridissa..juotiin aamuun ja päädyttiin harrastamaan ryhmäseksiä tosi kovalla kokoonpanolla”. Frendiltä pärskähti Caipiroskat suusta ja näin sen ilmeestä sillä sekunnilla, että vastaus oli jotenkin groteski. Pikapalaverin jälkeen naistenhuoneessa tultiin siihen tulokseen, että vastaus taisi kuin taisikin pitää paikkansa, mutta että kyseinen tyyppi on moukkamainen leveilijä, jolla ei ole tilannetajua tai käytöstapoja edes henkensä pitimiksi. Mikä pässi! Mitä jos kysyjä olisi ollut joku muu kuin ystäväni – eikä tämä mies edes tiennyt meitä ystäviksi. Sitäpaitsi mulla ei ollut siinä setissä piirun vertaa sutinaa sen idiootin kanssa. Kyllä: ryhmäseksissäkin voi käydä niin, ettei kaikki osapuolet edes tee mitään keskenään. Toisin sanoen tämä uros EI päätynyt seksikumppanien listalleni, enkä ota morkkista, jos moinen takapiru ei heti kasvo(saati sitten nimi-)muistiini palautunut. Plus, whatever happens in Madrid, stays in Madrid?

Jenny and the Cityssä ei hirveesti ehdi haukotella, yllätyksellisyyden elementti ei hälvene näemmä mulle itsellenikään. Ja tämä on hyvä asia. Yllätykset on pelkkää bonusta, koska päivänä jolloin niitä ei enää tule olet todennnäköisesti kuolettavan tylsistynyt - tai ihan vaan kuollut. Aina pitää olla juonenkäänteitä ja jännitystä. Ei liikaa, mutta juuri sopivasti.. Kaikkeen ei voi eikä pidä varautua ja paras tapa “varautua” hauskaan iltaan on asenne, että mitä tahansa voi tapahtua. Ja tapahtuukin, jollekin, joka ilta.

Crash boom bang,

Jenny Woo