Morkkikset lakaistu maton alle, välttelen katsekontaktia liskojen kanssa ja muistelen kaikkia inspiroivia hetkiä, intensiivisiä keskusteluja ja ihania ihmisiä; ei yksikään iloinen ilta ja valvottu yö oikeastaan hukkaan mene. Senhän takia ne illat menee niin nopeasti, aamun epärealistinen todellisuus tönäisee hieman, sen takia juuri, että sulla on ollut niin helvetin hauskaa, eikä sitä aikaa, paikkaa ja tunnelmaa voinut olla elämättä loppuun asti. Kaiken Carpe diem – lässytyksen pointti ja täydellinen olemus. Bile-elämän sietämätön keveys, itsekurin itsemurha. Teemaan ja tyyliin sopivasti pitää myös viime viikkojen saldo sisällään sekä rajojen ylityksiä että riman alituksia. Tupakkalakko on toistaiseksi ohi, jatkunee ehkä syksyllä. Pakolliset kesätapahtumat Hangon Regatasta Pori Jazzeihin, check. Vanhan suolan janotus ja pari pikku vahinkoa ihan noin hauskojen häppeningien nimissä, check. Elämäni kiireisimmät viikot? Kosteimmat? Fantastisia fiiliksiä, vaarallisia tilanteita? Luonnollisesti.
Neiti Spearsin Circus piti tietysti käydä katsastamassa, tarpeeksi mielenkiintoinen hahmo ja show oletusarvoltaan spektaakkelinomainen. Plussaa sirkushuveista ja rohkeudesta (vaiko epätoivoisuudesta?) esityksen pornahtavuuden suhteen. Pysyi silmät ja korvat auki kun tykitettiin audiovisuaalista seksiä. Valitettavasti musiikillinen anti oli juuri kuten arvata saattoi ja totta puhuakseni jopa alhaiset ennakko-odotukset osoittautuivat optimistisiksi: mimmi veti ihan pokkana playbackinä koko keikan. Vaikka tanssikoreografiat oli kunnossa ja hetkittäin Britney näytti liikkeissään ihan uskottavalta ja imagonsa arvoiselta, on täysin absurdia priorisoida laulajana siten, että panostaa kaiken energian lavakuvioiden opetteluun ja panee nauhan pyörimään yleisölle. Tollaisella panoksella päätähden homman olis voinut hyvin voitaa joku look-alike oikein styleerattuna; oliskohan eturivi huomannut eron? Ei järjetön idis hei. Pistäis identtisen hahmon hakuun ja löydettyään tanssikoulutukseen; laulun imitoinnilla myy näemmä silti täysiä areenoita. Easy money, minimum effort. No mutta. Vitsit vitseinä ja kritiikki sikseen, mun sympatiat on kuitenkin aina Spearsin puolella vaikka se olis miten pihalla tai pohjalla – tai fuskais live-esiintymisissä. It's Britney bitch!
Viime blogissa funtsin, että yksi tän kesän spesifeistä tunnusmerkeistä tulee olemaan Michael Jacksonin musan potentiaalisesti ylilyöty fiilistely. Ihme kyllä mulla ei oo vielä tullut yliannostusta vaan liputan vielä jonkin aikaa täysillä ilmiölle. Sinällään pidän surullisena ja banaalina sitä, että vasta kuoleman kautta voidaan kunnolla uudelleenelää “vanha” lahjakkuus, mutta niinhän se vaan menee. Katsotaan parin kuukauden kuluttua, ehkä sitten riittää jackoilu. Tai joku muu kuolee ja ah, sentimentalisoidumme taas toisaalle.
Toinen detalji edellisblogistani: euforia oli sitten kiireellä kirjoitettuna eurofia. Tietääkseni ei dysleksiaa ole. Eurofia vois toisaalta olla tästä lähin uusi, ihan oikea termi. Keksin sille jo merkityksenkin: euforiaa eurooppalaisittain. Esimerkiksi jenkit pitää eurooppalaisia vapautuneina seksihurjastelijoina, liberaaleina villi-ihmisinä. Eurofia vois olla tämän mukamas “eurooppalaisen olemuksen”, estymättömyyden estetiikkaa ja euforiaa, tietynlaista hedonistista heittäytymistä? Niin että eurofista viikkoa vaan, itse kullekin!
Moni on kysellyt missä muhun todennäköisimmiten voisi törmätä. Jos ei allekirjoittaneen aliaksesta keksi “kotiani” ja kantapaikkaani, voin täsmentää: Simonkatu 6. Muita kantismestoja muun muassa Cuba, Fannyn terde, Tori.. Eiköhän me nähdä, rakkaat ystävät! Kesä on vasta puolivälissä, joten nyt äkkiä ylös, ulos ja baanalle!
Kuutamolla,
Jenny Woo
maanantai 20. heinäkuuta 2009
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Juon samppanjaa, siis olen
Huh hellettä, virkkoi huora kirkossa hikoillessaan. Tämä nainen ei ole kirkossa kerennyt ravaamaan, mutta jostain syystä samaistun tällä hetkellä huora-poloiseen. Ehkä, koska duunimotivaatio on tähän aikaan vuodesta heikonpuoleinen ja samppa maistuu paremmalta kuin koskaan. Biletäpinät non-stop, vatsanpohjassa perhosia joka ke, pe, la -ja su! En mä kylläkään hikoile vain työnteon ja juhlimisen herkän balanssin uhmaamisesta aiheutuvasta morkkiksesta, sillä biletys on itse asiassa osa mun työnkuvaa. Jenny on nyt tehnyt jotain tuhmaa, eikä taidakaan pystyä ignooraamaan paheitansa yhtä hyvin kuin luuli. Jos yhä kiemurtelen morganeissa sinä päivänä, kun seuraavaa blogia ehdin taas kirjoittaa, paljastan ehkä tekoseni. Juuri nyt.. kohtaan yksin sormia heristelevät demonini.
Paljon ehtii tapahtua näin parin viikon väliajoin. Mun kesäklubeilla on ollut törkeän hyvä meno, mutta myös juhannus ja Gay Pride toi taas lisää hauskuutta ja häppeningiä viime viikkoihin. Tänä vuonna en ehtinyt marssimaan kauniin sateenkaarikansan keskuudessa, mutta kulkue oheistapahtumineen oli kuulemma ollut onnistunut, taas kerran. Suomessa jengi ei ehkä ole vielä oivaltanut Priden potentiaalia karnevalistis-kumouksellisena, liberaalina ja äärimmäisen positiivisena tapahtumana, johon voi ottaa osaa myös ei-gay-väestö. Tottakai pohjimmiltaan Priden sanoma on se sosiaalisen ja kulttuurisen ylpeyden ja oikeuksien puolesta taisteleminen, mutta mä korostaisin seksuaalisen monimuotoisuuden ja ihan seksuaalisuuden itsensä julistamista. Mun mielestä Prideen pitäisi ottaa osaa jokaisen seksuaalisen olennon! Seksikästä marssia hyvän asian puolesta, mitä sitä mutkistamaan sen kummemmin. Fag hag kiittää ja kuittaa.
En vuodata pitkää suruvirttä Michael Jacksonin kuoleman johdosta, mutta kieltämättä kirpaisi hieman. Toisaalta jokainen jenkkiroskalehtensä huolella syynännyt on jo vuosikausia tiennyt, ettei Jackolla enää kauaa henki pihise. Varsinkin vikat puoli vuotta melkein joka viikko on rustattu pikkuartikkeli “Is Jacko dying?” - otsikoin. Olihan se aivan kuolleen näköinenkin, sori nyt vaan, jo kauan ennen kuolemaansa. Ja istui pyörätuolissa kärrättävänä ilman mitään lausuntoja miksi. Kaikesta huolimatta sekä Jackson Fiven että Popin Kuninkaan musa elää ikuisesti ja saa myös ihan oman spesiaalin merkityksensä tänä kesänä, kun kaikki radiot sentimentalisoivat aiheen tiimoilta. Tullaanko me muistamaan rakkauden ja riettauden kesä 2009 kesänä, jolloin kuunneltiin Jacksonia enemmän kuin “koskaan”? Sääliksi käy muuten myös Farrah Fawcettia, ei kai senkään olis vielä tarvinnut kuolla. Niille, jotka ei tiedä kenestä edes puhun: Farrah oli se karismaattinen Charlien enkeli, jolla oli kaikkein paras fleda!
Kuolinuutiset on aina ikäviä, mutta ne pitää ottaa muistutuksena siitä, että on itse elossa. Eletään veri kohisten, nauretaan pois turha stressi ja hankitaan mahdollisimman paljon uusia ja inspiroivia kokemuksia. Pitää poistua välillä mukavuusalueilta ja löytää itsestään uusia puolia. Kehittää itseään. Ja sen sijaan, että suree sitä mitä puuttuu, voi päättääkin rakastaa itseään sellaisena kuin on ja tehdä elämästään juuri sellaista kuin haluaa. Lopetetaan se vinkuna, narina ja marina. Syksyllä synkistelette kuitenkin, turha väittää muuta. Nyt pari kuukautta pelkkää eurofiaa kiitos, pannaan kaikki hyvä energia kiertämään. Jos kuulen jonkun kitisevän helleaallon uuvuttavuudesta, mä tulen ja pussaan! Mua saa kanssa pussata jos oon ikinä otsa rypyssä – lupaan lopettaa mökötyksen siihen. Nyt rauhaa ja rakkautta, nähdään meillä!
Elämäniloa 58 kiloa,
Jenny Woo
Paljon ehtii tapahtua näin parin viikon väliajoin. Mun kesäklubeilla on ollut törkeän hyvä meno, mutta myös juhannus ja Gay Pride toi taas lisää hauskuutta ja häppeningiä viime viikkoihin. Tänä vuonna en ehtinyt marssimaan kauniin sateenkaarikansan keskuudessa, mutta kulkue oheistapahtumineen oli kuulemma ollut onnistunut, taas kerran. Suomessa jengi ei ehkä ole vielä oivaltanut Priden potentiaalia karnevalistis-kumouksellisena, liberaalina ja äärimmäisen positiivisena tapahtumana, johon voi ottaa osaa myös ei-gay-väestö. Tottakai pohjimmiltaan Priden sanoma on se sosiaalisen ja kulttuurisen ylpeyden ja oikeuksien puolesta taisteleminen, mutta mä korostaisin seksuaalisen monimuotoisuuden ja ihan seksuaalisuuden itsensä julistamista. Mun mielestä Prideen pitäisi ottaa osaa jokaisen seksuaalisen olennon! Seksikästä marssia hyvän asian puolesta, mitä sitä mutkistamaan sen kummemmin. Fag hag kiittää ja kuittaa.
En vuodata pitkää suruvirttä Michael Jacksonin kuoleman johdosta, mutta kieltämättä kirpaisi hieman. Toisaalta jokainen jenkkiroskalehtensä huolella syynännyt on jo vuosikausia tiennyt, ettei Jackolla enää kauaa henki pihise. Varsinkin vikat puoli vuotta melkein joka viikko on rustattu pikkuartikkeli “Is Jacko dying?” - otsikoin. Olihan se aivan kuolleen näköinenkin, sori nyt vaan, jo kauan ennen kuolemaansa. Ja istui pyörätuolissa kärrättävänä ilman mitään lausuntoja miksi. Kaikesta huolimatta sekä Jackson Fiven että Popin Kuninkaan musa elää ikuisesti ja saa myös ihan oman spesiaalin merkityksensä tänä kesänä, kun kaikki radiot sentimentalisoivat aiheen tiimoilta. Tullaanko me muistamaan rakkauden ja riettauden kesä 2009 kesänä, jolloin kuunneltiin Jacksonia enemmän kuin “koskaan”? Sääliksi käy muuten myös Farrah Fawcettia, ei kai senkään olis vielä tarvinnut kuolla. Niille, jotka ei tiedä kenestä edes puhun: Farrah oli se karismaattinen Charlien enkeli, jolla oli kaikkein paras fleda!
Kuolinuutiset on aina ikäviä, mutta ne pitää ottaa muistutuksena siitä, että on itse elossa. Eletään veri kohisten, nauretaan pois turha stressi ja hankitaan mahdollisimman paljon uusia ja inspiroivia kokemuksia. Pitää poistua välillä mukavuusalueilta ja löytää itsestään uusia puolia. Kehittää itseään. Ja sen sijaan, että suree sitä mitä puuttuu, voi päättääkin rakastaa itseään sellaisena kuin on ja tehdä elämästään juuri sellaista kuin haluaa. Lopetetaan se vinkuna, narina ja marina. Syksyllä synkistelette kuitenkin, turha väittää muuta. Nyt pari kuukautta pelkkää eurofiaa kiitos, pannaan kaikki hyvä energia kiertämään. Jos kuulen jonkun kitisevän helleaallon uuvuttavuudesta, mä tulen ja pussaan! Mua saa kanssa pussata jos oon ikinä otsa rypyssä – lupaan lopettaa mökötyksen siihen. Nyt rauhaa ja rakkautta, nähdään meillä!
Elämäniloa 58 kiloa,
Jenny Woo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)