Do that Woo!

Viikko piti sisällään kolme bileiltaa ja yhden äitienpäivän. Kiirettä piti, mutta duunit on tehty täysillä ja jopa joogaan ja tankotanssitunneille (mun uusi harrastus, loistavaa kuntoilua!) ehdin parina päivänä. Bonuksena oli todella hauska nähdä pitkästä aikaa ulkomailla asuvia ystäviäni – jälleennäkeminen toteutui luonnollisesti kuplivan merkeissä.

Eilen aamulla heräsin Eirassa ihmeellisessä korsettiyöpaidassa, joka ei ollut mun. Jatkot kaverillani oli kulminoituneet hauskaan pukeutumisleikkiin, joka oli teemaltaan pornahtava, mutta toteutukseltaan aika epäesteettinen... saatiin käsittämättömän hyvät naurut. Toisaalta hymyni hyytyi aamupäivällä hengaillessani jatkokämpässä yhä kyseinen asuste päällä, koin hetkellistä vanhuuden tunnetta. Olenko mä liian vanha tälläiseen? No en todellakaan. Nää illat on aivan parhaita. Sitäpaitsi kesän kynnyksellä on pakko ottaa ilo irti valoisista öistä ja lisääntyneestä energiamäärästä. Pehmeä lasku kesään (tai oikeammin: nousu), eli nyt voi alkaa taas bailata ankaremmin! Mun mielestä pilkku pitäisi tulla pari tuntia myöhemmin toukokuusta syyskuuhun.

Päästyäni omiin vaatteisiini kiitin kaveriani taas yhtä onnistuneista jatkoista; kyseinen tyyppi osaa todella hostata cocktailkutsut, illalliset tai jatkot tyylillä. Kiiruhdin korot kopisten alas kadulle peloissani, että tilaamani taksi olisi jo huristellut menemään tovin odotettuaan. Ei ollut. Jääkärinkadulla liehuivat komeasti Suomen liput, taivas ei olisi voinut olla sinisempi ja ihmiset kävelivät kaduilla kukkakimput kainalossa äitejänsä tapaamaan. Mä olin myöskin lupautunut serveeraamaan perinteisen äitienpäiväbrunssin (jonka nyt venytin myöhäiseksi lounaaksi) kotonani. Tänä vuonna mä en jaksanut ruoskia makuhermostoani kulmakunnan ässämarketeista saatavalla hunajamarinoidulla broilerilla. Käsittämätöntä, että kaupan ostovastaava tai whatever kehtaa väittää asiakkaiden tekevän valinnat kylmälaatikoiden täyttämiseksi. Tapetaan orastava ruokakulttuurin kehitys voiton maksimoinnilla, masentavaa! Oli pakko nousta jälleen barrikadeille ketjumaailmaa vastaan, mutten jaksanut metskata keskustasta haluamaani; lopulta hommasin safkat Soupsterin cateringista. Viikon fiksuin tekoni, kaikki meni smoothisti! Hyvä ruoka, parempi mieli – hyvät juomat, vielä parempi! Möttönen kruunasi taas juhlan.

Alkuviikon muut ilta-happeningit eivät venyneet jatkoihin saakka, mutta inspiroivia iltoja tuli istuttua. Mä rakastan tätä tunnetta; ei väsytä vaikka pitäisi, haluaa vaan tanssia yöt läpeensä ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja, tavata mielenkiintoisia ihmisiä, päätyä mielenkiintoisiin tilanteisiin. Toukukuun puolivälistä viimeistään vaan uhkuu puhtia ja ryhtiä. Ainakin minä. Elämänmaku suussa, mieli leijailee korkeuksissa.

Lisäksi olen lopettanut tupakoinnin, mikä oli mahtava päätös! Terveys, ulkonäkö ja pankkitili kiittää, tässä järjestyksessä. Oraalifiksaatio-ongelman päätin ratkaista ostamalla laukun täyteen tikkareita, ja itse asiassa mun duunissakin on kyseisiä nameja saatavilla aina kun siltä tuntuu. Tikkarit yksin tuskin kiloja tuo, mutta pitää katsoa, ettei entisestä sauhukuningattaresta kuoriudu non-stop-pullanmussuttajaa muutoin. Tuskin. Ja jos röyhyttely korvaantuisi jossain määrin enemmällä syömisellä, voin aina myös heittää parit ylimääräiset kierrokset tangossa tai joogamatolla. Kunto kohenee, vaatteet ohenee. Kohta saakin taas vetää biksut päälle! Suunnittelen viettäväni tänä kesänä huolella aikaa Munkan rantsussa aamuisin ennen duunia tai iltapäivisin duunin jälkeen. Ehkä pitää yhdistää mun loppukuun shoppailumatka kohteeseen, josta sais hyvän brunan näin pikku tauon jälkeen. Eka kerta biitsillä ilman pohjarusketusta on ihan perverssi fiilis! Tilanne vaatii snadia fuskaamista. Purkista tai matkalta, tai sekä-että.

Uusi viikko, uudet kujeet – korkatkaa kaikki kesäkausi alkaneeksi parhaaksi näkemällänne tavalla. Grillausta, uimista, pyöräilyä, terassi - mitä ikinä. Kesää ei voi aloittaa liian aikaisin!

XOXO,

Jenny Woo

Jenny Woo (back) in the City

Tuntuu mahtavalta aloittaa kirjoittamaan blogia nyt, kun kaikki hässäkkä Helsinkiinpaluun jäljiltä on ohi ja elo normalisoitunut. Normalisoituminen ei kuitenkaan mun kohdalla tarkoita seestymistä tai tylsistymistä – menoa on riittänyt! ;)

Mutta: mä olin jo niin asettunut Madridiin opiskeluaikoina, etten jossain vaiheessa uskonut enää palaavani. Barcelona oli kova kakkosvaihtoehto kodinostolle. Kielikin oli hallussa. Oh well! Kun Kim ja Riku rupes puhumaan mielenkiintoisesta ravintolaproggiksesta, valmistuminen häämötti ja Helsinki-ikävä kasvoi, tajusin, mitä mun oli tehtävä. En oo katunut takaisinmuuttoa vielä kertaakaan; päinvastoin tuntuu, että stadista on viime vuosina muokkautunut täysi helmi. Kivoja rafloja, toimiva yöelämä, muoti alkaa näkyä katukuvassa ja ihmisillä on pilkettä silmäkulmassa.

Ostin kämpän Munkasta, koska se on sopivan lähellä keskustaa – ja kaukana siitä. Mä käyn joka tapauksessa duunissa ytimessä, plus pari-kolme kertaa viikossa baanalla, joten en pääse landeutumaan. Mun kotikulmilla ei ole ainuttakaan siedettävää menomestaa, joten suunta keskustaan on itsestäänselvä.

Viimeiset kuukaudet hurahti kreisivauhtia kaiken karnevalismin keskellä. Hiihtoloman vietin Alpeilla, pääsiäisen Rukalla. Tekis mieli suunnitella jo seuraavaa laskureissua! Levyjulkkareita, avajaisia, muotinäytöksiä, synttäreitä, kissanristiäisiä. Vappu meni kanssa perinteisen irvokkaasti, eli hauskaa oli!

Tää kevät on todella ollut fantastinen. Tänäänkin aurinko paistaa siihen malliin, että tekee vaan mieli iskeä silmää ohikulkijoille, tilata lounaalla cosmo ja istua iltoja aamuun asti. Mä oon satavalmis kesään kaikkine seikkailuineen! Vois ehkä tehdä pikku shoppailureissun johonkin vielä toukokuussa, uusia vaatekaappi. Se on jännä, kuinka ihmiset panostaa niin paljon kevätsiivouksiin kotonaan, muttei katso peiliin. Kyllähän ne ikkunat on hyvä kerran vuodessa pestä ja hyväntekeväisyyteen vanhaa kamaa toimittaa, mutta ihan yhtä paljon, ja enemmänkin, sä edustat elämäsi järjestäytyneisyyttä omana fyysisenä itsenäsi kuin asuntosi kautta. Mars lenkkipoluille tai kuntosaleille ihmiset! Kroppa kuntoon, väriä pintaan ja tyyli haltuun! Mä en tunnustaudu turhamaiseksi ihmiseksi, ihan vain iloitsen nähdä, kun ihmiset voi hyvin. Ja kun pitää huolta itsestään, voi hyvin ja näyttää hyvältä – ei mitään tähtitiedettä. Jos tarttee apua, voi sitäkin saada: ei muuta kuin puhelu personal trainerille tai stylistille. Paras bonus on tietenkin se, että hyvässä kunnossa jaksaa bilettää kovempaa, eikä myöskään näytä kulahtaneelta. Varsinkin, jos sutinaa haluaa..

Mulla ei ole onneks koskaan ollut ongelmia, sikäli olen kohteeseen silmäni iskenyt. Koputetaan puuta. Miehille vinkiksi: jättäkää pokaus-repliikit, esitelkää itsenne ja olkaa herrasmiehiä. Parhaiten tehoaa hyvä katsekontakti, luonnollisesti soljuva juttelu ja tietenkään en myöskään panee pahakseni, jos haluaaa tarjota suosikkijuomaani Möttöstä, tai muuta kuplivaa. Cheers!

All yours,
Jenny Woo